Onko mahdollista, että tulevaisuudessa suomalainen yhteiskunta olisi yhdenvertaisempi, niin että opiskelupaikka ei automaattisesti toiseuttaisia nuoria? Miten, jos ollenkaan, ammattiin opiskelevia ja ammatillisen koulutuksen valmentavassa koulutuksessa (VALMA) olevia 16-29-vuotiaita nuoria (tästä eteenpäin ammattikoululaisia) nuoria kehystetään yhteiskunnassa sen eri areenoilla, kuten somessa, kasvokkain tapahtuvissa keskusteluissa, medioissa ja päätöksenteon lukuisissa vaiheissa? Entä miten nuoret kokevat nämä kehykset?
Kehystäminen on merkittävää vallankäyttöä. Sillä luodaan kamppailuja. Kamppailut voittavat yleensä ne, joilla on eniten arvotettua uskottavuutta ja kehystämisvaltaa, eli ne joilla on muutenkin (oletettua poliittista ja mielipide) uskottavuutta ja tätä kautta valtaa yhteiskunnassa. Tutkimukseni perusteella nuoret kokevat eniten kehystysvaltaa muun muassa somessa, kun taas perinteiset mediat voivat vaikuttaa laajasti vanhempiin ikäluokkiin siitä, miten näemme asioita, tapahtumia ja toimijoita, siitä kuka on kuka, kuka on tervetullut ja mihin.
Olen tehnyt tutkimusyhteistyötä ammattikoululaisten kanssa vuodesta 2018 alkaen eri paikkakunnilla. Tähän mennessä tutkimusyhteistyöhön on osallistunut n=475 nuorta, n=61 tutkimustyöpajassa. Tutkimustyöpajat kestävät 30 minuutista neljään tuntiin, ja tapahtuvat oppituntien puitteissa. Kevättalvella 2021 aloitin tutkimuksen johtamassani, Helsingin Sanomain Säätiön rahoittamassa, JÄLKES-kanssatutkimushankkeessa. Minun johdollani alkaa syksyllä 2022 myös toinen, ammattikoululaisten kanssa tehtävä, kokeellinen kanssatutkimushanke. Tämän kolmevuotisen, taidetta ja tutkimusta yhdistävän, hankkeen rahoittaa Koneen Säätiö.
Nykyinen ja tuleva tutkimus toteutetaan eri taustaisten ammattikoululaisten kanssa anonyymin ja vapaaehtoisen kanssatutkijuuden keinoin. Kanssatutkijuudella tarkoitetaan tutkimusta, joka tehdään nuorten ja tutkijan kanssa yhdessä. Nuoret eivät ole passiivisia tutkimuskohteita, joita testataan, arvioidaan tai tarkastellaan, vaan nuoret ovat aktiivisia tutkijoita, tiedonkerääjiä, tuottajia ja analysoijia. Emme tee vertailevaa tutkimusta lukiolaisten ja ammattikoululaisten välillä. Tässä tekstissä esitetyt kuvat ja suorat lainaukset tulevat kanssatutkijoilta helmikuu 2021 ja huhtikuu 2022 väliseltä ajalta.
Tähänastisissa tutkimustyöpajoissamme on kiitelty ja arvosteltu tutkijaa, nuoria, medioita, opettajia, somea sekä etsitty tietoa, totuuksia ja uutisia, mutta myös naurettu, täristy jännityksestä, itketty, huudettu ja kyseenalaistettu kaikkea yhteiskunnasta eri medioihin, sekä painittu muun muassa rasismin, ilmastonmuutoksen ja oman onnellisuuden kanssa.
“Sä olet feikkitutkija, koska olet nuoren näköinen. Kuinka vanha sä ees oot. Mä uskon tutkittuun tietoon, faktoihin, en feikkiuutisiin tai feikkitutkijoihin.”
”Olet ensimmäinen, joka kuuntelee minua.”
“En voisi sanoa tätä muualla, mutta sinulle voin sanoa. Sä sanoit, että voimme luottaa suhun.”
”Kiitos, että tulit tänne meidän luo kasvotusten.”
“Tämä on turvallinen tila puhua.”
Laajoja ja monisäikeisiä tutkimustuloksia on jo useita, mutta nostan tässä tekstissä esiin yhden niistä: toiseuden tunteen, jota nuoret ammattikoululaiset kokevat.
Nuoret kanssatutkijat kertovat minulle, että yhteiskunta, aikuiset ja eri mediat kuten Helsingin Sanomat, YLE ja paikallismediat kehystävät heidät “toisiksi” suomalaisessa yhteiskunnassa. Nuoret sanovat tulevansa suljetuksi ulkopuolelle ”nuorista” ja ”älykkäistä nuorista” koska he ovat ”amiksia” ja ”palikka-valmalaisia”. Vastakkainasettelu asettuu sekä nuorten puheissa että jo analysoiduissa medioiden julkaisuissa (vuosien 2010-2020 välisenä aikana) vahvasti suhteessa lukiolaisiin ja aikuisiin. Nuorten tuottaman ja media-aineiston perusteella ammattiin opiskeleminen vaikuttaisi sekä sulkevan nuoren ulos “kaikista nuorista”, että typistävän heistä pois kaikki muut (opiskelun ulkopuoliset) identiteetit ja tiedonhaun tarpeet. ”Amisnuoret” ovat yksinomaan amisnuoria ja kasvottomia duunareita, eivät “arvokkaita osaajia” “vaikuttajia” tai ”minkään arvoisia”. He ovat näkyviä näkymättömä – duunareita ilman arvostusta. Tämä luo nuorille pakotetun identiteetin, mitä ei ole laajasti kyseenalaistettu tai pyritty murtamaan Suomessa. Tutkimukseni aikana käydyt laajat taustakeskustelut tukevat tätä väitettä.
Nuoret kanssatutkijat kertovat:
”Ajattelen, että on väärin, että lukiota ja ammatillista opiskelua verrataan niin mustavalkoisesti, koska sehän riippuu ihmisestä kenelle se on parempi ja kenelle ei, joten ei voida luokitella, että jompikumpi olisi parempi vaihtoehto.”
”Väärin vertailla opiskelijoita koska yleensä somessa ja mediassa ollaan me kaikki. Tähän pitäisi tulla muutos. Me [kanssatutkijat] painotetaan, että mediassa kaikki on vastuussa. Ei ole oikein, että amislaisten äänet jätetään pois. Tämä antaa olon, ettei niitä kiinnosta ollenkaan amisten mielipiteet. Näin sanotaan, että lukiolaiset on tärkeämpiä kuin amikset.”
“On fakta, että monet ajattelevat amiksen olevan huonompi kuin lukio. Mielestäni tämä ei pidä paikkaansa. Amiksestakin voi päästä pitkälle. Monet vanhemmatkin yrittävät pistää lapsensa lukioon ja en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi.”
“Meidän on jatkuvasti puolustettava valintaamme tulla amikseen. Vaikka pääsisimme lukioon, valitsimme amiksen. Se luo odotuksen, että olimme liian huonoja lukioon, ja tämä vahvistaa jengin käsitystä, että olemme surkeita amiksia päivähoidossa.”
Samalla kun ammattiin opiskelevat kanssatutkijat nostavat esiin heitä itseään ja lukiolaisia vertailevat kehykset, osa nuorista kokee, ettei medioissa ja yhteiskunnassa arvosteta nuoria vastuullisina työläisinä, saati yhteiskunnallisina toimijoina. Nuoret sanovat, että he opiskelevat paljon, auttavat ystäviään, tekevät kestäviä kulutusvalintoja ilmastonmuutoksen arjessa, tuottavat dokumentteja ja tietosisältöä media-alalla demokratiasta, luonnosta ja ihmisoikeuksista, painottavat elämän perustuvan kestäville arvoille aina kristillisyydestä feminismiin, trollaavat tarvittaessa somessa, ovat vastuussa jopa ihmishengistä ja lasten kasvatuksesta sekä autojen ja talojen turvallisuudesta, ja tekevät tulevaisuudessa vastuullista työtä, mutta eivät saa heille kuuluvaa arvostusta. Koska ovat ”amiksia”.
”Niin se perusajatus mediassa on, että amikset haluaa ammatin. Että amikset haluavat ammatin mutta eivät halua vaikuttaa. Ne [media ja aikuiset] saattaa ajatella, tai ne voisi ajatella, että amiksessa pääsee juuri riman yli. Ettei amislaisia ei kiinnosta. Mut meitä kiinnostaa. Kukaan ei ole vaan kiinnostunut et kiinnostaaks meitä.”
Pyysin kanssatutkijoilta kommentteja tähän tekstiin. Tässä on heidän terveisensä:
“Niin, en mä näitä asioita voi sanoa tuolla ryhmässä ääneen, koska mut hiljennetään heti mielipiteitteni takia, mutta sinulle kerron. Koen, että tämä on turvallinen tila kertoa ajatuksistani ja uskostani.”
”Miksi arvostella ihmisiä…kaikkihan on duunareita.”
”Niin se, ettei mee jatko-opiskelemaan vaan työpaikkaan… ei liity älykkyyteen mitenkään. Osa vaan haluaa mennä töihin suoraan koulusta.”
Osalla nuorista on kova taakka kannettavana. He pelkäävät aikuisten, kuten opettajien, toimittajien, vanhempien, virkahenkilöiden ja yliopistolaisten (kuten tutkijoiden) kiusaavan heitä kirjoitusvirheistä ja vääristä ajatuksista, jotka eivät sovi heidän mukaansa ”vasemmistolaiseen tai oikeistolaiseen dogmiaan.” Kanssatutkijat kamppailevat yhteiskunnan väheksynnän kanssa, samalla yrittäen parhaansa olla aktiivisia muiden silmissä. Vain jotta heitä ei syytettäisi ”laiskoiksi” ”luusereiksi.” Näkyvän pinnan alla on suuria ja raskaita identiteettitaakkoja, joita ja joiden syntyperiä vain harva on halukas kuulemaan, saati ymmärtämään.
”Mä kamppailen mun identiteetin ja trans-prosessin kanssa. Olen transnuori ja en saa keskusteluapua mistään. Mä en vaan pysty menee ilmastomiekkariin, vaikka haluaisin. Kun mä olen niin yksin.”
”Mä haluaisin osallistua, mutta mun on vaikeaa päästä sängystä ylös seksuaalisen väkivallan seurauksena. Sit kuulen joka puolelta, että me amikset ollaan surkeita. Mua itkettää.”
“Miksi mä lukisin sanomalehtiä, kun ne on jo päättäneet että mä olen täysi nolla. Niin sano sä. Miksi. Ootsä miettinyt miltä tuntuu olla nolla mediassa. Sitähän me ollaan niiden mielestä. Amisnollia.”
Miksi tätä kanssatutkimusta on tärkeää tehdä? Kysyisin, onko meillä varaa olla tekemättä.
Tutkimuskentällä ja yhteiskunnassa on tehty useita vakavia virheitä kielenkäytöstä, ajatteluun sekä toimintaan. Kohtaan nämä virheet nuorten luona, heidän totuuksissansa ja elämässä. Tähänastisten tutkimustulosten perusteella elämme Suomessa, jossa on hyväksyttävää toiseuttaa nuoria opiskelupaikan perusteella. Erilaisten totuuksien, informaatio-operaatioiden, väheksynnän, kiusaamisen, väkivallan ja toiseuttamisen värjäämässä todellisuudessa on hyvä myöntää virheemme sekä valtasuhteet ajattelussamme ja toiminnassamme. Nuorilla kanssatutkijoilla on tärkeää sanottavaa liittyen menneeseen, tulevaisuuteen, työuriin, vääriin uutisiin, sotiin, tietoon, totuuksiin, yhteiskuntaamme, valtasuhteisiin, unelmiin, rakkauteen ja kaikkeen tältä väliltä. Nämä elävät, ihanat, upeat, rakkaudentäyteiset, mystiset, rehelliset, pelottavat, surulliset, murskaavat, inspiroivat sekä selkärankaa raapivat, valtasuhteiset todellisuudet on saatava kuuluviin. Näin voimme jokainen katsoa itseämme peiliin, oppia, korjata ajatteluamme ja toimintaamme. Tämä on syy itsessään jatkaa tutkimusta.
Niin, kysyn sinulta, mitä voisit tehdä, jotta tulevaisuudessa suomalainen yhteiskunta olisi juhlapuheiden sijasta, aidosti yhdenvertaisempi. Vai onko se edes todellinen tavoite suomalaisessa virallisessa narratiivissa?
Niina Meriläinen (FT.)
niina.merilainen@tuni.fi
Twitter @niimerila
Tutkija ja hankejohtaja JÄLKES-kanssatutkimushanke (Rahoitus: HS-Säätiö 2021-2023) ja
Kuljeksivat Teinit -tutkimushanke (Rahoitus Koneen Säätiö 2022-2025)
*************************
Tutkimukseen perustuvat yleiskieliset artikkelit:
Meriläinen, N. ja Nousiainen, S. (2022) “Jutussa ei minusta välity yhtään todellisuus ammattikoululaisista.” Mitä ammattikoululaiset ajattelevat mediasta? Alusta! Saatavilla: https://www.tuni.fi/alustalehti/2022/03/03/jutussa-ei-minusta-vality-yhtaan-todellisuus-ammattikoululaisista-mita-ammattikoululaiset-ajattelevat-mediasta/
Meriläinen, N. (2021) ”Ajelehtivat nuoret ja heidän ongelmansa”- miten media kehystää ammattiin opiskelevia? Alusta! Saatavilla: https://www.tuni.fi/alustalehti/2021/08/12/ajelehtivat-nuoret-ja-heidan-ongelmansa-miten-media-kehystaa-ammattiin-opiskelevia/
Meriläinen, N. (2021) Mitä ammattiin opiskelevat ajattelevat vaikuttamisesta? Alusta! Saatavilla: https://www.tuni.fi/alustalehti/2021/03/03/mita-ammattiin-opiskelevat-ajattelevat-vaikuttamisesta/
Tieteelliset julkaisut:
Meriläinen, N. (2022) ”I find this really entertaining” – first look of the relationship between vocational school students and various media. On the Horizon. Saatavilla:
https://www.emerald.com/insight/content/doi/10.1108/OTH-06-2021-0069/full/html
Meriläinen, N. (2021) “My Participation is Often Dismissed”: How Vocational School Students Participate in Society. Teoksessa Teaching Civic Engagement Globally. Eds. Matto, E., C., McCartney, A, R, M., Bennion, E, A., Blair, A., Sun, T. & Whitehead, D, M. American Political Science Association, New Hampshire: Washington. Saatavilla sivulta 359 eteenpäin: Teaching-Civic-Engagement-Globally.pdf (apsanet.org)
Meriläinen, N. & Piispa, M. (2020) “Antaa isojen herrojen ja rouvien päättää” – lasten ja nuorten oikeudet ja osallisuus ilmastonmuutoksen ajassa. Teoksessa Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet. Eds. Pekkarinen, E., and Tuukkanen, T. Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2020:4. Saatavilla sivulta 124 eteenpäin: https://lapsiasia.fi/documents/25250457/38754461/Maapallon+tulevaisuus+ja+lapsen+oikeudet-e.pdf/
