Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Hervannan toimipisteessä oli suursiivous. Viisi lavallista käytöstä poistettua sähkö- ja elektroniikkaromua (SER) oli päätymässä suoraan kierrätykseen.
Konetekniikan opettaja Mika Mattila totesi, että voi hyödyntää SER-jätettä omassa työssään Tredun Nokian toimipisteessä.
– Tajusin, että nämähän saa yhdistettyä kursseihin ja opetukseen suoraan.
Mielenkiinto hyödyntää SER-jätettä opetustyössä kasvoi myös Tredun kiertotalousosaamista edistävän KEOSKI-hankkeen myötä. Laitteiden ja materiaalien käyttöiän pidentäminen ja uudelleenkäyttö vahvistaa kiertotalouden roolia oppilaitosympäristössä.
Laitteiden purkaminen ja kokoaminen innostaa opiskelijoita
Saadusta materiaalista on iloa ja hyötyä pitkäksi aikaa. Opiskelijat erottelevat laitteista muun muassa metalliosat, painonappikotelot ja johdot. Niistä saadaan myös metallisia alustoja, joihin komponenteista rakennellaan uusia sähkötekniikan ja koneasennuksen harjoituksia.
– Meidän opiskelijoilla on luontainen kiinnostus rakenteluun, purkamiseen ja uudelleen kasaamiseen. Useimmilla on myös kotona omia autotalliprojekteja.
Laitteiden purkaminen onkin opiskelijoiden mielestä mukavaa välipuuhaa muiden opintojen lomassa.
– Opiskelijat ovat myös tosi hyviä ideoimaan, kuinka osia voi hyödyntää!
Kierrätyskomponenteilla yksilöllistä oppimista
Mattilan mukaan selkeä etu aikaisempaan on se, että sähkölaitteita purettaessa ja osia erotellessa komponentit tulevat hyvin tutuiksi. Opiskelijat näkevät konkreettisesti, kuinka mitäkin osaa käytetään.
– Aika lailla eri asia, kun osia saa hypistellä ja kokeilla, verrattuna siihen, että katsotaan ruudulta kuvia tai paljonko jokin osa maksaa.
Aikaisemmin opetuksessa käytettiin enimmäkseen sähköpöytiä, joihin erilaisia harjoituksia. Sähköpöytiä ei riittänyt kaikille, ja vuoroaan joutui yleensä odottamaan.
– Nyt on mahdollista tehdä pienempiä harjoituksia aivan jokaiselle. Harjoituksista saa myös yksilöllisiä, kunkin oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.
Yksilöllisyys nähdään muutenkin Nokialla kilpailuetuna.
– Meillä on pieni toimipiste. Täällä pääsee tekemään kaikenlaista.
Materiaalitehokkuus on paitsi taloudellista myös kestävää
Kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoiden käytössä on tähänkin saakka ollut käytettyjä koneita, moottoreita ja jopa robotteja, joita he saavat käyttöönsä yritysyhteistyökumppaneilta ja yksityishenkilöiltä. Se, että opiskelijat pääsevät harjoittelemaan käytännön osaamistaan mahdollisimman paljon ja monipuolisesti, helpottaa siirtymistä työelämään.
Koneista pidetään teollisuudessa hyvää huolta, ja korjaamisessa käytetään myös kierrätettyjä osia. Takuuhuollettujen koneiden ja laitteiden hyödyntäminen on arkipäivää. Toimintamalli on taloudellinen, mutta materiaalitehokkuus on myös ympäristön kannalta järkevää.
Vaikka oppimisympäristö perustuu suurelta osin kierrätyslaitteiden korjaamiseen ja uudelleenkäyttöön, Mattila ei osaa sanoa, kuinka opiskelijoihin juurtuu syvällisempi ajatus kestävyydestä. Joka tapauksessa käytöstä poistettujen koneiden ja laitteiden uudelleenhyödyntäminen vahvistaa työelämässä tarvittavaa kiertotalouden mukaista osaamista.
Konetekniikan opiskelijoilta ylijäävät komponentit ja laitteet toimitetaan lopulta kierrätettäväksi.
Kiertotalouden toimintamallit monipuolisesti osaksi oppilaitoksen arkea
Kiertotalous ei ole Tredun kone- ja tuotantotekniikan Nokian toimipisteessä ainoastaan sivuvirtojen hyödyntämistä. Jo useamman vuoden ajan läheisen koulun yhdeksäsluokkalaiset ovat käsityötunneilla päässeet oppilaitoksen tiloihin tekemään harjoitustöitä, joita oman koulun käsityöluokassa ei voi tehdä. Samalla kone- ja tuotantotekniikan koulutus tulee nuorille tutummaksi.
– Teollisuudessa on aika siistiä hommaa nykyään. Ei enää olla naama mustana ja kädet rasvassa.
Pitkään teollisuuden kehittämisen parissa työskennellyttä Mika Mattilaa kiinnostaa, millaista osaamista opiskelijat työelämässä saattavat tulla tarvitsemaan. Tällä hetkellä työn alla on uusiutuvan energian oppimisympäristö koulun vanhaan peräkärryyn.
Oppimisympäristön suunnitteluun ja laskentaan osallistuvat myös opiskelijat. Peräkärryn kunnostus on vauhdissa, ja Mattilan haave on, että oppimisympäristö saadaan käyttöön ensi syksyn aikana.
Käytöstä poistettujen koneiden ja laitteiden hyödyntäminen, opetustilojen monipuolinen käyttö sekä uusiutuvan energian mahdollisuuksiin paneutuminen tekevät kiertotalouden mukaisista toimista oppilaitoksessa arkipäiväisiä. Tämä lisää myös opiskelijoiden valmiuksia kestävään työelämään.
Kehitä osaamisesi kiertotaloudessa -hanke (KEOSKI) on käynnistynyt Tredussa vuonna 2020. Hanke liittyy Tredun Kestävä elämäntapa -strategiaan, ja tavoitteena on edistää sekä oppilaitoksen henkilökunnan että opiskelijoiden kiertotalousosaamista erilaisten kokeilujen kautta.
Kaksivuotista KEOSKI-hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto/ Keski-Suomen ELY-keskus, ja osatoteuttajana hankkeessa on Työtehoseura TTS.
#keoski #kehitäosaamisesikiertotaloudessa #kestäväelämäntapatredusta #kiertotalous
Kirjoittaja: Hanna Määttänen/KEOSKI-hanke
Lisätietoja:
Mika Mattila
konetekniikan opettaja
Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
+358 40 868 7607
mika.mattila@tampere.fi