Digitiimiläiset kokoontuivat etäopetukseen siirtymisen vuosipäivänä 17.3. Teamsissa – kuinkas muutoinkaan, sillä jälleen oli etäopetustilanne päällä. Vuosi oli kulunut ja hän nostakoon kätensä, joka siinä hetkessä tiesi oikeasti mitä tämä meille tarkoittaa.

Etäopetuksen alkamiseen oli kuitenkin ehditty varautua, sillä tietotuotannon suunnittelija Petteri Hänninen ja verkkopedagogi Ville Palkinen olivat jutelleet eteläisen Euroopan tilanteesta ja arvelleet pandemian leviävän jossakin vaiheessa väistämättä myös Suomeen. Päädyttiinkin Tilannehuoneen* markkinointiin lähettämällä tiedote henkilökunnalle, joka sitten ajoittui viikkoa ennen etäopetukseen siirtymistä.

Digitiimi** aloitti myös digivälineiden koulutussarjan. Ensimmäisessä Teams-koulutuksessa olikin ennennäkemätön osallistujajoukko eli noin 160 tredulaista. Myös opiskelijoille järjestettiin Teamsin käytön opastusta, mutta varsin pian tehtiin havainto jonkinlaisesta huumorintajun kohtaamattomuudesta osan osallistujista innostuttua uudesta tilanteesta liikaa. Tästä otettiin kuitenkin pian opiksi ja tehtiin järjestelyjä opetusrauhan jatkossa säilymiseksi.

Mitä oli jo tehty

Taustallahan oli jo tehty paljon työtä, jota ilman kaikki ei olisi toiminut niin tehokkaasti kuin se teki. Toimintamallia oli valmisteltu ilman mitään pandemianuhkaakin. Vaikka voisi sanoa, että joillakin on ollut kristallipallo kiillotettuna, josta on osattu katsoa tulevaisuuteen, niin kyse on kuitenkin ihan muusta.

Vuoden 2019 syksyllä puhuttiin ääneen tilanne, jossa todettiin opetukseen käytettäviä digitaalisia välineitä olevan tarjolla, mutta niiden käytön taso ja määrä vaihteli koulutusaloittain. Koulutuksen johtotiimi julkaisikin Digitiimi-toimintamallin ja päätöksen siitä, että koko opetushenkilöstön tulee omata riittävät taidot Moodlen, Futural Skillsin ja Teamsin käyttöön hyödyntääkseen sitä opiskelun ohjaamiseen. Tämä osaava.tredu.fi*** oli sitä ennen jo perustettu vuonna 2018 sekä koko toisen asteen koulutuksen kattava Digikehittäjät****-tukiyhteisö löytyi Teamsin tiimeistä.

Tredun digitiimi
Digitiimin luokkakuva kesältä 2020

Välineet ja tuki oli tarjolla, mutta vielä 2020 vuotta aloittaessa ei suoranaista joukkoryntäystä niiden käyttöön ollut havaittavissa. Mutta sitten tuli se päivä, joka muutti tilanteen!

Tämän taustatyön takana on vahvaa ammattimaista näkemystä ja kokemusta, jota on saatu eri projekteissa, kokeilemalla ja verkostoitumalla. Miten ylpeitä voimmekaan tredulaisina olla tästä juuri oikeaan aikaan ajoittuneesta kehitystyöstä!

*Tilannehuone: Teamsin kautta tarjottava neuvontapalvelu digitaalisten työvälineiden käyttöön opetuksessa

**Digitiimi-toimintamalli: opetuksen digivälineiden tukiyhteisö. Tredun digitiimi kouluttaa ja neuvoo henkilökuntaa opetuksen digitaalisten työvälineiden käytössä. Koulutusten pääpaino on Teamsissa, Moodlessa ja Futural Skillsissä, sillä näiden käytön hallintaa odotetaan koko opetushenkilökunnalta. Ohjeita ja vinkkejä digitiimi julkaisee kaikille avoimella osaava.tredu.fi-sivustolla. Lisäksi digitiimi vastaa henkilökunnan kysymyksiin Digikehittäjien Teams-tiimissä. Digitiimi koostuu eri alojen ammattilaisista, kuten kokeneista opettajista ja digitalisaation asiantuntijoista.

***Digikehittäjät-tukiyhteisö: koko toisen asteen kattava digitaalisten opetusvälineiden tukiyhteisö, joka toimii edu-Teamsissa

**** osaava.tredu.fi: verkkosivusto tiedotukseen ja käytännön ohjeistuksiin digivälineiden soveltamiseen opetuksessa


Sirpa Turunen eTredu kehittämispäällikkö

Vaikka vuosi sitten tullut pakkoloikka digitaalisuuden käyttämiseen opetuksessa ei varmasti ole ollut kivuton, niin osaavaa tuki Digitiimin muodossa on ollut valmiina auttamaan. Tukitiimi laajenee edelleen, kun kaksi uutta verkkopedagogia aloittaa vielä huhtikuun 2020 aikana työnsä.