Pirkanmaan Parasta perheen hankkeet toteuttavat parhaillaan Parasta kiertuetta Pirkanmaalla. Parasta Osaamista, Parasta Palvelua ja Parasta DigiOhjausta -hankkeet jalkauttavat tuotoksiaan keskitetysti yhteiskiertueellaan koko Pirkanmaan alueen oppilaitoksiin. 

Kiertueen aikana tavoitetaan jokaisen Pirkanmaalaisen oppilaitoksen henkilökuntaa. Materiaaleihin on käynyt tutustumassa oppilaitoksen opettajia, ohjaushenkilöstöä, esimiehiä ja kehittäjiä laajasti. Esittelypisteillä käyneet henkilöt ovat olleet iloisia siitä, että olemme saapuneet paikanpäälle heidän toimipisteisiinsä esittelemään materiaaleja ja keskustelemaan työelämässä oppimisen uusista mahdollisuuksista sekä kehittämiskohteista.  Hankkeissa kehitetyt työtä helpottavat valtakunnallisesti yhtenäiset materiaalit on koettu tärkeiksi kaikkien osapuolien kannalta (työpaikka, opiskelija ja opettaja).

Parasta Osaamista hankkeen keskeisimpinä tuotteina jokainen pisteellä käynyt poimii mukaansa työelämässäoppimisen muistilistat ja osaamisen arviointioppaat. Valtakunnallisesti yhtenäiset materiaalit ovat saaneet runsaasti positiivista palautetta.

Työelämässä oppimisen kriittiset pisteet ovat kuvana tutut usealle. Kriittisistä pisteistä tuotettu Hyvän palvelun opas on herättänyt paljon kiinnostusta ja jonkin verran esittelypisteellä käyneet henkilöt ovat Trellossa käyneet niihin tutustumassakin. Tempaa muut mukaan –työpajakonsepti herätti osallistujia pohtimaan sen käyttöönottoa omassa organisaatiossa.

Opettajan työtä helpottamaan ja avuksi työpaikkaohjaukseen on Parasta DigiOhjausta hankkeessa kokeiltu useita erilaisia digivälineitä ja tehty niiden käytöstä ohjeita. Osallistujat pohtivat digivälineiden käyttöä ohjauksessa ja asia herätti runsaasti keskustelua. Ohjausvideoiden tekemistä harjoiteltiin myös käytännössä osallistujien kanssa.

Lähtiessään esittelypisteeltä kävijät totesivat saaneensa kattavan paketin tietoa ja työkaluja työelämässä oppimisen järjestämiseksi ja kehittämiseksi.  

Esittelypisteillä on pyöritetty onnenpyörää ja vastailtu, ilman rosvosektoria, keskeisimpiin työelämässä oppimisen kysymyksiin. Onnenpyörää pyöräyttäneet opiskelijat ovat kertoneet mieliinpainuvia kokemuksia omista työelämäjaksoistaan.

Kiertueen ja projektien projektipäälliköt Johanna Toivanen, Hanna Orava ja Pirkko Pölönen kuvaavat kiertuetta jo nyt erittäin onnistuneeksi ja ovat iloisia lukuisista kohtaamisista, talojen vieraanvaraisuudesta ja asiantuntevista keskusteluista ammatillisen koulutuksen kentällä. Kiertue ”Nysse tulee – Parasta Pirkanmaalta” jatkuu marraskuun loppupuolelle saakka.