Tredussa ja Tampereen kaupungin lukioissa tekoälyä saa käyttää. Koulutusorganisaatiot rohkaisevat koko henkilöstöä tekoälyn käyttöön ja pohtimaan sen hyödyntämistä eri tilanteissa. Opettajat ovat tärkeässä roolissa työelämätaitojen opettamisessa ja valmistamassa opiskelijoita tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa tekoälyä käytetään laajasti. Tekoälyn ymmärrys ja soveltaminen on työelämään ja jatko-opintoihin siirryttäessä kilpailuetu.

Tekoälyn käyttö opetuksessa

Tekoäly on ennen kaikkea tukiäly. Se vastaa kyllä tehtäviinkin yleisellä tasolla mutta ennen kaikkea sen suurin hyöty löytyy suunnittelun apuna toimimisesta, tehokkaasta tiedon analysoinnista ja eri näkökulmien huomioimisesta.

Tekoäly tukee opettajaa työssään monin tavoin. Toimivia todettuja tapoja hyödyntää tekoälyä ovat mm.

  • opetuksen ja oppimateriaalin suunnittelu
  • eriyttäminen
  • tekstien ja puheen kääntäminen tekijänoikeudet huomioiden
  • määritelmien ja käsitteiden analysointi ja pilkkominen osa-alueisiin
  • kuvien luominen

Opettajan tulee tuntea tekoälyn käytön periaatteet, haitat ja hyödyt ja ohjata näitä opiskelijoilleen. Lisäksi oikean ja hyödyllisen käytön lisäksi on opetettava mahdollisen kielletyn käytön rajat. Tärkeää on rohkaista opiskelijoita käyttämään ja tutustumaan tekoälyyn jo koulutuksen aikana ohjatusti ja turvallisesti.

Tekoäly opiskelussa

Opiskelija voi hyödyntää tekoälyä osana opiskeluaan opettajan sallimissa rajoissa. Parhaimmillaan opiskelija pääsee esimerkiksi pallottelemaan ideoitaan, saamaan apua esseen rakenteen miettimiseen tai luovan tehtävän aloittamiseen. Tekoäly voi auttaa myös tutkimuskysymysten muodostamisessa tai tehtävänannon ymmärtämisessä. Opiskelija ei voi kuitenkaan esittää tekoälyn tuottamaa vastausta tai tuotosta omanaan. Jos tekoälyn käyttö on sallittu tehtävän teossa, opiskelijan täytyy kertoa miten ja missä kohtaa vastausta hän on käyttänyt tekoälyä. Tekoälyn käyttöön viitataan opettajan ohjeistamien viittauskäytäntöjen mukaan.

Yleinen ohje tekoälyn käytön viittaamiseen voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:

Microsoft Copilot. Käytetty esseen suunnittelutyöhön.  Kehotteet ”Mistä eri näkökulmista voisin tarkastella hyvinvointivaltion ongelmia?” ja ”Millainen on hyvä yhteiskuntaopin esseen rakenne?”. GPT4. Viitattu 17.6.2024. Saatavissa https://copilot.microsoft.com/.

Jos opiskelija toimii vilpillisesti ja hyödyntää tekoälyä tehtävässä, jossa se ei ole sallittua tai opiskelija ei kerro tekoälyn käytöstä ohjeiden mukaisesti, noudatetaan oppilaitoksen kurinpitokäytäntöjä.

Tekoälyn käytön liikennevalot

Lataa tästä Tekoälyn käytön liikennevalo-kuvakkeet Moodleen ja PowerPoint-esityksiin. Voit käyttää niitä kursseilla osoittamaan, onko tekoälyn hyödyntäminen tehtävissä sallittua vai ei. Liikennevalomallissa on hyödynnetty pohjana Arenen suosituksia tekoälyn hyödyntämisestä ammattikorkeakouluille (avautuu uuteen välilehteen).

Huomioi tämä tekoälyn käytössä

Kuluttajille suunnatut versiot, esim. ChatGPT ja Microsoft Copilot Chat, tallentavat syöttämäsi tiedot, eikä tietojen käytöstä ole varmuutta. Tallennetut tiedot voivat sijaita EU-ETA-alueen ulkopuolella eikä niissä välttämättä noudateta EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR).

Tekoälylle esitetyissä kysymyksissä ja pyynnöissä ei saa koskaan käyttää: 

  • Omia henkilötietoja (nimi, yhteystiedot, syntymäaika…) 
  • Toisten henkilökohtaisia tietoja 
  • Muita tietosuojan alaisia tietoja, kuten terveystietoja, opintorekisterin tietoja jne.
  • Materiaalia, johon ei ole käyttöoikeutta tai erikseen myönnettyä käyttölupaa esim. kustantajien maksulliset materiaalit

Tarkista aina että olet kirjautunut työnantajan tarjoamaan tekoälypalveluun työnantajan tunnuksilla. Näitä tunnuksia ei saa käyttää tilin luomiseen muihin tekoälysovelluksiin ja -palveluihin.

Tredua ja Tampereen kaupungin lukiokoulutusta koskevat myös Tampereen kaupungin tietoturva- ja tietosuojaohjeistus.

Uusia tekoälyratkaisuja suunniteltaessa ja hankittaessa on oltava hyvissä ajoin yhteydessä Tredun ICT-päällikköön ja tietosuojasta vastaavaan suunnittelupäällikköön tietoturvan, tietosuojan sekä käyttö- ja lisenssiehtojen vuoksi.

Työnantajan tarjoamia sovelluksia, joissa voit hyödyntää tekoälyä

Kirjaudu näihin edu.tampere.fi-tunnuksilla.

Lue myös:

TOKI-verkkokirjaston Lähdekritiikki ja tekijänoikeus-sivu (avautuu uuteen välilehteen) 

Tietosuojavaltuutetun toimisto: Mikä on henkilötieto? (avautuu uuteen välilehteen) 

Tampereen kaupungin tekoälysivu Taskussa (kirjautuminen tampere.fi-tunnuksilla, avautuu uuteen välilehteen)

Tekoäly varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa – lainsäädäntö ja OPH:n suositukset

Muuta tutkittavaa:

Tekoäly oppimisen tukena – julkinen Facebook-sivu

Tekoäly opetuksessa -linkkivinkkejä – Matleena Laakson Padlet-seinä

Esa Riutta – WebOpettaja – paljon videoita tekoälysovelluksista

Faktabaarin Tekoälyopas opettajille – 1/2025 julkaistu opas koulutuksen järjestäjille, opettajille ja oppijoille

Osaava Tredun tekoäly-artikkelit

Kieli on osa ammattitaitoa – tekoäly apuun -webinaari työpakkaohjaajille

09.04.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Kieli on osa ammattitaitoa – tekoäly apuun -webinaari työpakkaohjaajille

Miten tekoäly voi tukea työpaikkaohjaajaa, kun vieraskielinen opiskelija saapuu työpaikalle? Tätä kysymystä pohdittiin KAI-hankkeen webinaarissa 24.3.2026 “Kieli on osa ammattitaitoa – tekoäly apuun”. KAI-hanke (Kielitietoinen tekoälyosaaminen vieraskielisten ammatillisessa koulutuksessa) kutsui työpaikkaohjaajia mukaan keskustelemaan työssäoppimisen haasteista. (lue lisää...)

  • Kuvitettu messutila, jossa opettajat keskustelevat tekoälystä ja tulevaisuustaidoista näyttöjen ja tablettien äärellä.

Tredu mukana ITK 2026 ‑konferenssissa Tampere-talossa

31.03.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Tredu mukana ITK 2026 ‑konferenssissa Tampere-talossa

ITK – Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa ‑konferenssi järjestetään jälleen Tampere-talossa 22.–24.4.2026. Tredu on tänäkin vuonna mukana osana Suomen suurinta digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtumaa.  Tänä vuonna osallistumme kahdella kokonaisuudella, jotka nostavat esiin sekä tulevaisuuden osaamista että (lue lisää...)

Tekoäly tukena kielitietoisessa opetuksessa – KAI-hanke Tredussa

24.03.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Tekoäly tukena kielitietoisessa opetuksessa – KAI-hanke Tredussa

Tredussa toteutettava KAI-hanke (KAI – Kielitietoinen tekoälyosaaminen vieraskielisten ammatillisessa koulutuksessa) tuo tekoälyn osaksi kielitietoista ammatillista opetusta. Hankkeen tavoitteena on tukea vieraskielisiä opiskelijoita oppimaan sekä ammattitaitoa että suomen kieltä rinnakkain. Käytännössä tämä tarkoittaa uudenlaista pedagogiikkaa, jossa (lue lisää...)

  • Keskiaikatyylinen sisustus, henkilö laatii asiakirjoja sulkakynällä takkatulen äärellä.

Oppimateriaalin suunnittelua tekoälyn avulla – oivalluksia materiaalin valmistelemisesta

23.01.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa Oppimateriaalin suunnittelua tekoälyn avulla – oivalluksia materiaalin valmistelemisesta

Blogikirjoitus on osa TAMK:n järjestämään Opetushallituksen koulutukseen Oppimisprosessin muotoilu ja tekoäly. Yhtenä koulutuksen tehtävänä opettajat kertovat kokemuksiaan tekoälyn mahdollisuuksista opetuksessa ja jakavat omia kokemuksiaan siitä, miten tekoäly voi tukea oppimista ja opettajan työtä käytännön tasolla. (lue lisää...)

eTredun maanantAIt käynnistyvät!

20.01.2026|Kommentit pois päältä artikkelissa eTredun maanantAIt käynnistyvät!

Kevään 2026 ajan eTredu tarjoaa jälleen maanantai-iltapäivisin tiiviitä ja käytännönläheisiä digityövälinekoulutuksia Teamsissa. Syksyllä maanantaisin keskityttiin vain tekoälyyn mutta keväällä mukaan tulevat myös muut digityövälineemme. Koulutukset on suunnattu koko Tredun henkilöstölle – mutta erityisesti opettajille, jotka (lue lisää...)

  • Futuristinen ja iloinen kuvitus, jossa naisopiskelija käyttää kannettavaa tietokonetta ja saa opastusta fysiikan tehtäviin ystävälliseltä virtuaaliagentilta.

Tekoälyagentti arjen apuna: Luo Copilot-agentti helposti

15.12.2025|Kommentit pois päältä artikkelissa Tekoälyagentti arjen apuna: Luo Copilot-agentti helposti

Miksi tekisin agentin? Tehtävien automatisointi: Agentin avulla voit automatisoida rutiinitehtäviä (tuntien suunnittelua, tehtävien tarkistamista, suoritusten seurantaa) Reaaliaikainen tuki: saat tarvittaessa lisämateriaalia tunneille ja opiskelijoille apua käsitteiden ymmärtämisessä Mukautuvuus: Yksilöllinen tuki ja opiskelijaryhmän mukaan muokattu materiaali (lue lisää...)