Arviointi verkkokurssilla
Hyvä arviointi on aina selkeää, perusteltua, ymmärrettävää ja oppimista tukevaa. Tämä on mahdollista toteuttaa myös verkko-opetuksen yhteydessä. Arviointi voi olla luonteeltaan toteavaa, ohjaavaa, korjaavaa, kannustavaa, ennustavaa tai kehittavää ja sitä voidaan antaa verkon välityksellä aivan samoin periaattein kuin lähiopetuksessakin. Arvioinnin tukena ja opinnoissa edistymisen seurannassa hyvänä tukena toimii myös oppimisanalytiikka, jonka avulla sekä opettaja että opiskelija saavat nopeasti kokonaiskuvan opiskelujen etenemisestä.
Kurssin alussa opettajan on tehtävä selvästi näkyväksi arvioinnin perusteet, osaamistavoitteet ja ammattitaitovaatimukset sekä tieto siitä, miten voi minkäkin osaamisen tason saavuttaa.
Verkossa tapahtuvassa opiskelussa korostuu opiskelijalle annettava arviointi ja palaute. Kaiken on oltava mahdollisimman selkeästi ohjattua ja läpinäkyvää, jotta opiskelija saa kaiken tarvitsemansa tiedon helposti ja tietää miten pitää edetä. Arviointi annetaan joko koko opintojaksosta tai tutkinnon osasta. Lisäksi opiskelijalle voi ja kannattaa antaa palautetta opiskelun alussa, sen edetessä ja arvioinnin lisäksi antaa myös sanallista palautetta opiskelun päätteeksi
Oppimista edistävä arviointi
Verkko-opinnoista yleensä puuttuu luonteva ja epävirallinen keskustelu, joten opiskelijoilla saattaa olla kurssisuorituksiin ja arviointiin liittyviä epäselvyyksiä, jotka eivät tule esille ennakolta. Opiskelija saattaa luulla ymmärtävänsä asian, mutta ymmärtääkin sen väärin. Siksi kurssisuorituksiin ja arviointiin liittyvistä asioista olisi tärkeää käydä tietoisesti keskustelua.
Monipuolisen arvioinnin ei tarvitse jäädä yksinomaan opettajan tehtäväksi, vaan arviointiin voivat osallistua opiskelija itse, saman ryhmän opiskelijat vertaisarvioijina tai ulkopuolinen asiantuntija. Verkkomateriaaliin sisältyvien testien avulla voidaan myös automaattisesti rakentaa arviontia ja palautetta.
Arviointi kiinnittyy opetussuunnitelman tai tutkinnon tavoitteisiin. Usein nämä tavoitteet on kirjoitettu asiantuntijakielellä ja hyvin tiiviisti. Opiskelija ei aina osaa tulkita, mitä kaikkea tavoitteisiin sisältyy. Myös osaamisen tasoja kuvaavat kriteerit voivat olla vaikeita ymmärtää. Opettaja voi kurssin aluksi tai sen aikana avata osaamistavoitteita myös sisällön ja tehtävien välityksellä.