Olin osa eTredun tiimiä pari keväistä kuukautta 2023, minkä aikana ehtikin tekemään paljon! Valmistun median ja kuvallisen ilmaisun linjalta nyt harjoittelun päätyttyä, ja tämä kevät on vahvistanut tunnetta siitä, että olen oikealla alalla.

Hakeuduin media-alalle vasta aikuisena tehtyäni ensin jonkin aikaa töitä teknisenä kirjoittajana, laatimassa käyttöohjeita ohjelmistoille. Niinpä eTredu kiinnosti harjoittelupaikkana aihealueeltaan, sillä täällä tehdään töitä nimenomaan sen eteen, että erilaisia digivälineitä ja teknologiaa olisi helppo hyödyntää opetuksessa. Kykenin yhdistämään aiempaa osaamistani media-alan osaamiseen, joka oli tarkoitus laittaa nyt käyttöön oikeassa työkontekstissa.

Tein harjoittelun aikana monenlaisia tehtäviä, joiden sisältöön sain myös itse vaikuttaa. Suoritin esimerkiksi vielä harjoittelun aikana animaatiokurssia, jonka portfolioon tarvitsin sisältöä, ja piankos jostakin päin Tredua ilmestyikin siihen sopiva projekti.

Animoinnin lisäksi tein mm. kuvituksia Moodle-kurssille, valokuvausta erilaisissa tapahtumissa, sekä testasin Virtual Dawnin kehittämää Varastosimulaattoria ja laadin siihen käyttöohjeet. Monessa projektissa, myös Virtual Dawnin kanssa, oli mukava huomata, että kommenttejani ja ehdotuksiani kuultiin ja tiimit ottivat panokseni vastaan lämpimästi.

Perinteisten kuvitus- ja suunnittelutehtävien lisäksi sain projektiksi siirtää prosessialan oppimispelin VR-alustalta toiselle. 360-kameralla kuvattu peli oluen panemisprosessista piti siirtää Wonda VR:stä Thinglinkiin, jonka ominaisuudet ja toiminnallisuudet luonnollisesti eroavat Wondasta. Opin projektin aikana käyttämään itselleni täysin uutta alustaa varsin sujuvasti, ja panimopeli kääntyi kuin kääntyikin uuteen ympäristöön. Aloitimme harjoittelun aikana myös 360-kuvaukset sähköalan vastaavaa Thinglink-projektia varten.

Suosittelisin eTredua työssäoppi- ja harjoittelupaikaksi lämpimästi, erityisesti niille, joita teknologia ja digivälineet kiinnostavat. Työporukka on rento ja hyväntuulinen, ohjausta saa aina tarvittaessa, ja töiden sisältö ja tahti on hyvin räätälöitävissä. Suurin osa työstä on mahdollista tehdä etänä, mikäli niin haluaa, ja aamut aloitetaan rennolla Teams-palaverilla. Uusia juttuja putkahtelee aina nurkan takaa, joten päivät harvoin jäävät tylsäksi.

Kiitos kaikille ja hyvää kesää!

terkuin,

Karo