Tredun Hololens-asiantuntijat kokoontuivat samaan Mesh-työtilaan kokoustamaan. Paikalla olleet kiittelivät kokouksen teknistä laatua ja sitä että avatarien näkeminen toi tiettyä läheisyyden tuntua normaalin Teams-kokouksien mustien laatikoiden ja nimikirjaimien tuijotteluun verrattuna. Yksi osallistuja jäi uupumaan kokonaan tunnusepäselvyyksien vuoksi, mikä ei sinänsä poikkea tavallisesta verkkokokouksesta.

Mesh-ympäristön hyödyt näkyvät erityisesti sellaisilla aloilla, joille voi tehdä erilaisia 3D-malleja. Näiden pyörittely ja ihmettely onnistuu työtilassa useammalta henkilöltä. Juuri aktiivisen osallistumisen mahdollistamisessa ja yhteistyössä tämän ympäristön suurimmat mahdollisuudet piilevät.

Palvelumuotoilijoita ja muita fasilitaattoreita kiinnostanee, että Meshissä voi liimailla myös tarralappuja. Niihin voi jopa sanella sisällön.

Toistaiseksi Mesh vaatii käyttäjältä Hololens-lasit, mutta Microsoftin mukaan jo lähitulevaisuudessa käyttö tulee mahdolliseksi myös Teamsin kautta. Myös avatarista pitäisi jatkossa pystyä tekemään oikeasti itsensä näköisen.

Kiinnostaako miten Hololensejä voisi hyödyntää omalla alallasi?

Mikäli haluat kuulla tarkemmin Hololensien mahdollisuuksista ja testata niitä itsekin, tilaa esittely Tredu Laas -palvelusta (Linkki avautuu uuteen välilehteen). Kannattaa koota pieni porukka kiinnostuneita opettajia tai muita henkilökunnan jäseniä, sillä yhdessä ideoimalla todennäköisesti tulee heti hyviä käyttökohteita mieleen.