Media-alan opintoni olivat jo loppusuoralla, kun syyskuun lopussa aloitin Tredun digitiimissä työssäoppijakson. Tässä vaiheessa tuntuu, että siitä olisi jo puoli vuotta, mutta ei siksi, että homma olisi ollut niin puuduttavaa, vaan nimenomaan koska mielekästä tekemistä on riittänyt jokaiselle päivälle ja olen oppinut niin hurjasti uutta, että on kuin olisin ollut tiimissä töissä jo pidempään. Työtehtävät ovat olleet hyvin monipuolisia: olen tehnyt banneria, logoa ja muuta grafiikkaa, taittoa, nettisivun viilausta ja videoiden editointia ja tekstitystä. Töiden monipuolisuus pitää hyvin työintoa yllä! Viimeisenä pääsin vielä huolehtimaan Tredun henkilökunnan joulukalenterin toteutuksesta. Sen lopputuloksen näkee joulukuun aikana tästä klikkaamalla.

Pääasiassa olen käyttänyt töiden tekoon jo aiemmista opinnoista itselleni tuttuja Adoben ohjelmia, kuten Premiere Prota ja Illustratoria, mutta myös Office365- ympäristö on ollut tärkeässä roolissa töiden suunnittelussa, aikatauluttamisessa ja viestinnässä, varsinkin Teamsin ja Plannerin osalta.

Koronasta johtuen hommat on hoidettu pääasiassa etänä, mutta yhteyttä on pidetty sujuvasti ja ahkerasti juuri Teamsin kautta päivittäin. Etätyöskentelystä on ollut helppoa löytää hyviä puolia: esimerkiksi se, ettei kukaan näe minua hiukset pystyssä raahautumassa kahvinkeittimelle, eikä aamuisin tarvitse muutenkaan taistella selviytymisestä räntäsateessa tai istumapaikasta ruuhkabussissa. Toisaalta tämä homma vaatii kuitenkin paljon itseohjautuvuutta; on osattava priorisoida ja aikatauluttaa tekemisensä. (Siihen sain onneksi myös apua kivoilta työkavereilta!)
Omat rajansa on hyvä tuntea, sillä ainakin itse saan kotioloissa helpommin käytettyä huomaamattani koko päivän työasioihin. (Tähänkin auttaa kyllä mm. se, kun oppii säätämään ajat, jolloin Teams ei lähetä ilmoituksia puhelimeen.)

Koen, että tällainen homma sopii hyvin luovalle itsenäiseen(kin) työskentelyyn kykenevälle ja tottuneelle tyypille. Tiedonhakutaidot on hyvä olla kunnossa, mutta silti on oltava rohkeutta pyytää neuvoja työkavereiltakin, koska aikataulu ei aina anna periksi tuntien googlettelua. Digimaailmassa kaikki muuttuu alati, joten halu oppia jatkuvasti uutta on avainasemassa.

Työssäoppipaikaksi digitiimiä ei voi kuin suositella. Olen saanut vaikuttaa työn sisältöön ja muutenkin mielipiteitäni on kuunneltu, suorastaan pyydetty. Olen saanut palautetta töistäni, ja ”ilmapiiri” on ollut kannustava. Nyt työssäopin loputtua olenkin vähän haikeilla mielin, mutta onnellinen, että tällaisen tilaisuuden harjoitteluun sain. Kiitos kokemuksesta huipulle digitiimille!