H5P-tehtävillä ja muilla materiaaleilla saat Moodleen visuaalisuutta ja vaihtelua. Todennäköisesti opiskelijatkin arvostavat, jos kurssilla on esseepalautusten lisäksi muitakin tehtäviä.

Tässä postauksessa esitellään kolme erilaista tehtävätyyppiä, jotka on äärimmäisen nopea tehdä, mikäli valmiit tekstit tai sanat ovat olemassa. Toisaalta esimerkiksi hyvien monivalintakysymysten keksiminen on melko haastavaa.

Esimerkkitehtävät on tehty täällä WordPress-sivuston puolella, mutta Moodlessa ne tehdään aivan samalla tavalla.

Raahaa sanat

Raahaa sanat eli Drag the Words vaatii vain tekstin, josta valitaan tehtävää laadittaessa raahattavat sanat. Tässä esimerkki:

Monivalintakysymykset

Monivalintakysymysten eli Single Choice Set -tehtävän avulla pystyt laatimaan helposti kysymyspatteriston. Oikea tentti kannattaa edelleen tehdä Moodlen omalla työkalulla, mutta harjoitteluvaiheessa H5P toimii hyvin. Kysymykset voit tehtä etukäteen vaikkapa muistiossa (notepad).

Etsi sanat

Etsi sanat eli Find the Words saattaa olla vähän turhan lapsellinen tehtävä toiselle asteelle, mutta esimerkiksi kielten opiskelussa tästä voisi olla hyötyä. Tehtävä on kuitenkin yhtä helppo laatia Moodlessa kuin kaksi edellistäkin.

Miten päästä alkuun?

H5P-tehtäviin kannattaa käydä tutustumassa täällä. Kun olet löytänyt sopivan tehtävätyypin, mene Moodleen kurssillesi, laita muokkaustila päälle ja valitse H5P lisää aktiviteetti tai aineisto -painikkeen alta.

Sieltä pääset luomaan tehtävän. Todennäköisesti ohjeita seuraamalla onnistut, mutta osa tehtävätyypeistä on hieman haastavampia tehdä. Tässä esitellyt kolme tehtävää ovat varsin helppoja, joten ehkä niistä kannattaa aloittaa.

H5P:n lisääminen moodleen
H5P:n lisääminen Moodleen Lisää aktiviteetti tai aineisto -painikkeen kautta.